Tiistaina otettiin Asylum Downista shared taxi Makolan suuntaan ja hyräilimme samalla Suurlähettiläiden Kun tänään lähden-biisiä, jonka sanat tuntuivat osuvan todella hyvin päivän fiiliksiin. Käveltiin Emmin kanssa Tudu stationille, josta ostimme liput Hohoen trotrohon (23 cediä eli 5,60e). Harmillisesti Hohoen trotro oli jo täynnä kun saavuimme auton lähelle ja jouduimme odottamaan seuraavan auton täyttymistä 5 tuntia(!) Siinä ajassa tuli ihmeteltyä mitä ihmiset oikeen puuhavaat ja mitä tuotteita myyvät. Erityisesti asemilla on paljon liikkuvia myyjiä, jotka kaupittelevat mm. vettä sun muuta juomaa, ruokaa, hammasharjoja, rättejä, kumiankkoja tai vappupalloja. Myyjiä ihmetellessä mulla muistui mieleen se kerta, kun olin matkalla Adaan. Trotro oli juuri ltullut täyteen ja odoteltiin kuskia. Istuin ikkunan vieressä ja yhtäkkiä tunnen selässäni vahvaa tärinää, ihan kuin joku olisi alkanut ajamaan partakoneella mun selkää. Mies, joka myi todella isoja hieromasauvoja ajatteli, että ostaisin sellaisen kun tuntisin sen selässäni.
Kun vihdoin pääsimme liikkeelle, kello oli jo neljä päivällä. Matka Hohoeen taisi kestää 5–6 tuntia, jonka aikana näimme ihania maisemia ja pääsimme myös lauttaan, joka ylitti Volta-joen. Lautalla oli myös paljon liikkuvia myyjiä ja kilpailu omista tuotteista oli kova. Kun auto oli pysähtynyt, ihmiset juoksivat trotron ympärille ja tuntui vähän siltä, että meidät oli saarrettu jonkun mellakan takia. Saavuimme Hohoeen myöhään illalla ja löysimme Ghana-oppaan avulla Grand Hotellin, jossa meille tarjottiin ensimmäiseksi obroni-hintoja , eli niitä kalliimpia (40, 55 ja 75 cediä). Pitkän pohdinnan jälkeen ja juuri kun olimme lähtemässä etsimään halvempaa paikkaa, respan poika mainitsi että kyllähän heiltä löytyy yksi kolmenkymmenen cedin huone. Siellä vain ei ole vessaa eikä suihkua, mutta nekin löytyvät ihan nurkan takaa. Se kelpasi meille. 15 cediä eli 3,50e/nenä oli ihan sopuhinta yhdestä yöstä.
 |
| Grand Hotel in Hohoe, our room for 30 cedis |
Keskiviikko aamuna meidän molempien vatsat olivat ihan löysällä. Olimme illalla ostaneet ruokaa kadulta ja kaalin ja majoneesin yhdistelmä ei välttämättä ollut paras idea. Siitä huolimatta lähdimme Imodiumin voimalla tsekkaamaan Afadjato-vuorta sekä Tagbo-vesiputousta. Otimme Hohoen asemalta jaetin taxin ja loppumatka meidän piti mennä moottoripyörillä. Kun nousimme taxista ulos iso auto pysähtyi meidän viereen ja kyydissä olevat neljä miestä kysyivät määränpäätämme. Hekin olivat menossa vuoren juurella olevaan kylään ja tarjosivat kyytiä. Ja näin meitä taas vietiin! Opas vuorelle ja vesiputoukselle maksoi 13 cediä ja kestäisi noin neljä tuntia. Ensin kiipesimme vuorelle. Mä en tosin päässyt loppuun asti, sillä mulla tuli puolessa välissä todella huono olo. Sillä aikaa kun Emmi kiipesi ylös asti, jäin potemaan huonoa oloani ötökäiden ja muiden eläinten keskelle. Kun olo parani, tajusin että hei, mähän istun "viidakossa" ihan yksin ja mun ympärillä kuuluu uskomattomia ääniä. Emmi saapui oppaan kanssa takaisin ja suunnattiin kohti vesiputousta. Reitti sinne oli uskomaton ja vesiputous vielä uskomattomampi! Emmi kävi pulahtamassa raikkaassa vedessä ja mä kerkesin vähän tutustua meidän oppaaseen. Hän oli 17-vuotias nuori mies, joka tekee oppaan hommia viikonloppuisin. Arkisin hän on koulussa. Hän oli jäänyt orvoksi ja rahat eivät riittäneet loppukaudeksi ja siksi hän ei päässyt osallistumaan kokeisiin. Nyt hän kerää rahaa koulua varten, yksi lukukausi maksaa 180 cediä. Opas tienaa jokaisesta opastettavasta yhden cedin, eli meistä hän sai yhteensä 2 cediä palkkaa. Euroissa se on 0,40e. Päätimme Emmin kanssa antaa hänelle 20 cediä tippiä. Kannatti tinkiä hotellihuoneen hinnasta, jotta tingitty säästö voidaan lahjoittaa sitä tarvitsevalle.
 |
| Path to Mount Afadjato and Tagbo Falls |
 |
| Our guide cleaning the top of the mountain |
 |
| Walking back to the village where we left |
Kun palasimme takaisin kylään otimme moottoripyörät asemalle, josta otimme jaetun taksin takaisin Hohoelle. Moottoripyörä-kyydin hinta oli todella korkea ja pitkän vatkaamisen jälkeen saimme hinnaksi 25 cediä. Meidän piti palata takaisin hotellille, sillä Emmin puhelin oli unohtunut sinne. Onneksi puhelin löytyi. Söimme hotellissa päivällistä ja päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi Hohoen Grand Hotellille. Oltiin illalla ihan sika väsyneitä!
Torstaina pakasimme tavaramme ja jatkoimme trotrolla matkaa kohti Kpandoa. Kpandosta otimme taxin Torkoriin, jotta pääsisimme kokeilemaan veneellä matkustamista. Odottelimme veneen lähtemistä kolme tuntia, jotta pääsisimme joen toiselle puolelle Agordekeen. Vene, joka lähti kahden aikaan maksoi 7 cediä. Jos sattuu olemaan kiire ja haluaa päästä nopeammin joen toiselle puolelle, voi ottaa myös yksityisen veneen, mutta sitten hinta nousee ylös todella paljon, jopa 150 cediä! Odottelimme toimistossa, johon mukava poliisi oli meidät vienyt. Söimme myös edullisesti kenkeytä ja kalaa kastikkeessa hintaan 2 cediä. Venettä alettiin lastaamaan kahden maissa ja lähdimme liikenteeseen kolmen aikoihin. Isoon puiseen veneeseen mahtui reilu 80 matkustajaa tavaroineen kaikkineen, ja kyllä sinne yksi moottoripyöräkin saatiin mahdutettua. Tunnin venematka oli mukava, mutta mua harmitti matkan aikana suunnattomasti ihmisten roskaaminen: kaikki heittivät roskansa surutta jokeen. Teki välillä mieli huutaa että ettekö te tajua, että noin ei vaan voi tehdä! Matkan aikana meidän reput oli kastunut, sillä pohja oli hyvin märkä. Muutama nuori poika äyskäröi matkan aikana kylmän viileästi vettä pois veneestä, mua se huvitti jostain syystä tosi paljon ja pohdin samalla kuinka kummallinen sana "äyskäröinti" onkaan. Rantauduttuamme veneen purkaminen tuntui kestävän jonkin aikaa joten minä ja Emmi hyppäsimme veneestä jokeen ja kahlasimme rannalle, jotta päästään nopeammin liikenteeseen. Paikalliset ihmettelivät kummallisia obroneja, mutta meitä alkoi kyllästyttämään jatkuva odottelu.
 |
| Boats in Kpando Torkor |
Saavuttiin iltapäivällä Donkorkromiin, jonne päätimme jäädä yöksi ennen kuin tuli liian myöhä. Löysimme edullisen St. Michaels hotellin, huoneen sai 25:llä cedillä. Meille tietenkin tarjottiin ensimmäisenä sitä hienointa mitä heillä oli, mutta saimme heti edullisemman huoneen kun sanoimme siitä ääneen. Huone oli samantyyppinen kuin Hohoellakin: pieni huone jossa sänky ja pöytä sekä tuoli. Vessa ja suihku ovat ulkopuolella. Paikka oli tosi mukavan oloinen, sängyt olivat vähän hiekkasia ja huoneesta löytyi koppakuoriaisia. Illalla kävimme kävelyllä tutustumassa alueeseen ja meitsi löysi suosikkikankaan pienestä kojusta! Hinnat ovat myös alhaisempia kuin Accrassa. Pussi vettä maksaa Accrassa 20 pesoa, mutta Volta- ja Eastern regionilla maksaa 10 pesoa. Banaaneja saa Accrassa yhdellä cedillä 3–4 kappaletta, Afadjatolla saimme 8 kappaletta yhdellä cedillä. Donkorkrom oli myös mielestämme mieluisin paikka olla ja hengailla. Kun paikalliset näkivät meidät, he toivottivat meidät tervetulleiksi: sen sijaan, että joku huutaa aina pelkästään "Obroni!", he sanovat "Akwaaba, You are welcome!" Oli myös mukavaa kuulla taas twin kieltä, sillä Volta regionilla ihmiset puhuvat pääsääntöisesti eweä, eikä me Emmin kanssa osata sitä. Tuntui jopa kotoisalta kuulla, kun Donkorkromilla paikallinen huutaa obroni tai akwaaba. Voltan alueella meitä kutsuttin yewuksi (en oo varma miten se kirjoitetaan oikein..), joka tarkoittaa albinoa.
 |
| Donkorkrom |
Perjantaina Donkorkromista lähdimme aamulla aikaisin etsimään trotrota Kumasiin. Vaikka lähdimme seitsemältä hotellilta, missasimme taas juuri täyttyneen auton ja odottelimme jälleen seuraavan auton täyttymistä. Etsimme kadulta aamupalaa ja löydettiin paikallista kylmää puuroa, joka maistui ihan vispipuurolta! Odotimme tunnin, kunnes meidät siirrettiin lava-autoon, jotta pääsemme nopeammin Kumasiin. Olisimme Emmin kanssa halunneet istua lavalla, mutta paikalliset naiset pitivät huolen että myös obroni-naiset saavat arvoisensa paikan auton takapenkiltä. Täällä sukupuoliroolit tulevat vahvasti esille. On selkeitä asioita, joita miehet tekevät ja asioita, naiset tekevät. Esimerkiksi nainen, joka ajaa moottoripyörää on todella harvinainen näky. Näimme tosin yhden naisen Donkorkromissa, joka ajoi skootteria. Matka oli pitkä ja ylitimme taas joen lautalla. Saavuimme Kumasiin viiden aikaan ja kävimme markessa. Se oli aivan hirveä paikka! Marketti oli iso ja siellä oli ihan sairaasti ihmisiä. Siis ihan sairaasti. Ostimme muutaman kankaan ja totesimme, että eiköhän tämä ollut tässä. Kumasi oli niin iso paikka, että väsyneenä ei oikein jaksanut etsiä hotelliakaan. Hinnatkin olivat varmaan vähän korkeampia. Päätimme etsiä bussia takaisin Accraan. Meille sanottiin, että tulkaa kolmenkymmenen minuutin kuluttua tänne, sillä halusimme syödä ennen matkaa. He kuulemma varaisivat meille paikan. Kun saavuimme takaisin, meille myytiin liput ja ohjattiin toiseen bussiin. Ihmettelimme, että meidänhän piti mennä tuohon toiseen, joka lähtee ihan pian. Lippujen myyjä kertoi, että se oli mennyt jo täyteen ja meidän tulisi odottaa että seuraava bussi täyttyy. Siinä menisi reilu tunti. Paskanmarjat, ajattelin ja aloimme vaatimaan rahoja takaisin. Meille oli luvattu paikat toiseen bussiin, mutta emme saaneet sitä mistä maksoimme. Lopulta pienen raivoamisen jälkeen saimme rahat takaisin ja etsimme bussia, joka lähtee nyt eikä tunnin kuluttua. Maksoimme VIP-bussista 40 cediä/nenä, joka lähtisi ihan pian. Ja niinhän se lähti.
 |
| Ferry |
 |
| Kumasi, wall art of first chiefs and their guide |
Oli siinäkin perjantai. Matkustimme koko päivän Kumasiin, Ashanti-regionille ostaaksemme kankaita, jotka olivat Accrassa ihan saman hintaisia ja joita olisi löytynyt Kanshielta tai Makola-marketista. Viivyimme Kumasissa kaksi tuntia ja sitten lähdimme Accraan. Näin jälkiviisaana olisi ollut hyvä nukkua yön yli Kumasissa ja tsekkailla mestoja vielä seuraavana päivänä, kun ei oltu niin väsyneitä. Mutta tulipahan tehtyä tällainen reissu. Olimme molemmat niin kyllästyneitä odotteluun, sillä neljän päivän aikana me ei kyllä muuta tehtykään! Parasta matkassa oli se, että päästiin matkustamaan erilaisilla kulkupeleillä. Ainoastaan juna on jäänyt kokematta.
