When things don't go according to plan

Joe lähti perjantaina käymään Arjan miehen luoja. Arja on siis suomalainen nainen, joka vuokraa minulle huonetta Asylum Downissa ja joka tunnetaan suomalaisten keskuudessa Ghanan äitinä. Hän on myös yleisin yhteyshenkilö Ghanassa. Joka tapauksessa. Tulisimme viettämään viikonlopun keskenämme Even ja Henriikan kanssa sekä Emmi kertoi tulevansa kylään lauantai–sunnuntai väliseksi ajaksi. Viikonloppu sujui mukavasti, mutta siihen sisältyi myös muutamia riski-tilanteita ja väistämättömiä kommelluksia, joista kerron nyt muutamia.

Perjantaina paikallinen Richard kutsui meidät istumaan iltaa. Richard käy kylässä melkein joka aamu moikkaamassa Joeta ja olemme jutelleet hänen kanssa monia kertoja. Päätimme siis uskaltautua lähteä mukaan, mutta Joe antoi meille muutamia varoituksia: lähtekää kotiin jos Richard on todella humalassa ja palatkaa kotiin kymmenen maissa. Hyppäsimme taksiin joka vei meidät Teshuan paikalliseen "baariin". Baari oli iso terassi tien varrella, jossa oli baaritiski, dj-pöytä sekä iso pino äänentoistolaitteita. Musiikki soi kovempaa kuin Cheekin keikoilla, joten jouduimme tunkemaan nenäliinoja korviimme. Tunnelma oli tosin aivan mieletön! Ihmiset hymyilivät, lauloivat ja nousivat tanssimaan kun siltä tuntui. Ihan mahtavaa! Jatkoimme Teshuasta matkaa Osuun toiseen baariin, joka oli myös iso terassi jossa soitettiin mieletöntä live-musiikkia. Jo se, että sain katsella iloisia, tanssivia ja laulavia ihmisiä teki minut äärimmäisen onnelliseksi. Hyvä fiilis loppui pian, sillä mulla rupesi kiertämään vatsassa. Lähdin etsimään vessaa ja pienen harhailun jälkeen löysin huoneen, jossa oli pisuaari miehille ja naisille pelkkä kallistettu lattia. Apua! Ei pönttöä, ei vessapaperia, ei mitään! Äkkiä taksilla kotiin muiden kanssa ja juoksin sen yön vessassa. Mikä ajoitus saada ripulikohtaus, mutta päästiinpähän ennen puolta yötä kotiin!

Bar in Teshua

Lauantai oli meidän official kusetus-päivä. Kävimme hakemassa aamupalaa, vettä ja vessapaperia ja meidät suoraan sanoen ryöstettiin. Aivan jäätävää ylihinnoittelua, mutta alistuimme maksamaan suuria summia, sillä meillä oli kuuma, kova hiki ja nälkä. Päivällä Emmi saapui Asylum Downiin ja kävimme syömässä lähellä olevassa Yoko's Restaurantissa, josta on tullut meidän vakipaikkamme. Eve ja Henriikka jäivät kotiin levolle, sillä kuumuus oli vienyt kaiken energian. Minä ja Emmi kävimme Kaneshie-marketissa, joka oli äärimmäisen suuri marketti ja jossa ei pärjää jos ei osaa tingata. Palattuamme kotiin kuuden jälkeen Richard oli jälleen kutsunut meidät istumaan iltaa. Halusimme jonnekin lähelle, mutta Richard sai suostuteltua matkustamaan paikkaan nimeltä Haatso. Se oli kuulemma 15min matka, joka maksaisi 16–20 cediä. Hän myös puhui taksikuskin kanssa varmistaakseen että löydämme perille. No, matka ei ollut niin lyhyt kuin oltiin ajateltu. Yli puolen tunnin piemässä ajelun jälkeen meillä ei ollut hajuakaan missä me oltiin emmekä olleet vieläkään perillä. Matkalla jouduimme myös pieneen kolariin, sillä taksikuski ja vieressä oleva auto eivät antaneet toisilleen tilaa ja lopulta autot töytäisivät toisiaan. Tilanne, joka aiheuttaa paskahalvauksen kelle tahansa.

Pääsimme vihdoin perille ja Richard oli meitä vastassa. Hän sai kuulla kunniansa, kun oli antanut meille väärän kuvan paikan sijainnista. Lisäksi emme saapuneet mihinkään baariin vaan jonkun pariskunnan häiden after partyille! Aluksi oli todella vaikea rentoutua, mutta ihmisille puhuminen auttoi. Miehet lähestyvät kyselemällä usein samoja kysymyksiä, melkein jopa samassa järjestyksessä: Where're you from? How long will you stay? What do you like in Ghana? Paikalliset naiset eivät yleensä tule puhumaan, vaan heitä täytyy lähestyä ensin. Ja se kannattaa, he ovat äärimmäisen mukavia ja yhtä kiinnostuneita meistä. Häitä vietetään ghanalaisittain kahdesta viiteen päivään, riippuen rahatilanteesta. Tämä ilta oli häiden ensimmäinen juhlapäivä.

Saavuimme julhiin vasta puoli kymmenen aikaa illalla ja pohdimme häissä kovasti milloin ja miten matkustaisimme takaisin kotiin. Ricahrd kertoi, että myöhemmin ihmiset lähtevät vielä jatkoille Osuun, joka on lähempänä meidän kotia ja osaisimme matkustaa sieltä itsenäisesti kotiin. Totesimme, että olisi myös turvallisempaa matkustaa paikallisten kanssa Osuun. Muutaman tunnin seurustelun jälkeen tajusimme, että mitään jatkoja ei ole ja kello on yksi yöllä. Päätimme lähteä kotiin ja Richard sai luvan tilata taksin ja huolehtia, että kuski osaa vielä meidät Asylum Downiin. Matkalla keskustelimme Richardista ja olimme tuohtuneita hänen tavastaan hoitaa asioita, mutta onneksi hän on kuitenkin huolehtinut meidät aina kotiin ja soitti varmistaakseen että olemme turvassa. Matkan aikana poliis pysäytti meidän muutaman kerran ja kysyimme kuskilta, mikä on tarkituksen syy. "Aseistetut ryöstäjät" oli vastaus ja loppumatkan olimme hiljaisia ja meitsi myös rukoili, että pääsemme turvallisesti takaisin kotiin. Yksi poliisi jäi katsomaan meitä oikein tarkasti ja kyseli mihin olemme menossa, mitkä ovat meidän nimenne jne. Ajattelin jo, että pitäisikö mulla olla passi mukana. Poliisi oli kuitenkin vain kiinnostunut meistä ja sanoi kuskin olevan onnekas, että saa kuljettaa meidät kotiin.

Eikä tässä vielä kaikki. Totesimme myös, että taksikuskimme ei näe mitään, sillä hän meinasi kääntyä väärälle kaistalle, ajaa aivan vääriin paikkoihin ja aiheuttaa kolareita. Välillä annoimme hänelle ohjeita, mistä kohtaa hänen tulisi ajaa. Pääsimme turvallisesti kotiin ja Eve jäi juttelemaan kuskin kanssa. Annoimme kuskille 20 cediä matkasta sekä 100 cediä näöntarkastusta varten. Eve on hyvä puhumaan ja korosti paljon sitä, että emme halua hänen menettävänsä elantoaan huonon näön takia ja aiheuttaa toisille onnettomuutta. Kuski vaikutti hyvin kiitolliselta ja lupasi käyttää rahat näöntarkastukseen. Muutaman päivän aikana on oppinut hyvin huomaamaan, milloin paikallinen puhuu liibalaabaa ja milloin ei, ja haluan uskoa, että tämä raha oli well spent. Ja mikäli jos tyyppi ei kuitenkaan käytä sitä rahaa näöntarkastukeen, ainakin hän saa ostettua itselleen jotain muuta tarpeellista, kuten ruokaa tmv. 100 cediä on kuitenkin vain 20 euroa ja pieni hinta siitä, että mitään ei sattunut.