Mid term exams

Synttärit sujuivat todella mukavasti Labadin Dream Landissa, jossa musiikki ei pauhannut liian lujaa ja paikka oli rauhallinen. Lisäksi siistit (ja toimivat) vessat sekä kiva valaistus oli iso plussa! Ghanssa ylipäätään vessojen kunto on tosi huono, ja mikäli vessa ylipäätään löytyy niin useimmiten vessapaperi puuttuu. Kannattaa siis kanniskella nenäliinoja mukana. Aina.

Got origami earrings for birthday present

Emmi bought a bottle of pineapple-coconut sparkling
to celebrate my birthday!

Koulussa ollaan keskitytty viikon aikana mid term kokeisiin. Kalenterin mukaan niiden piti kestää maanantaista keskiviikkoon, mutta ne kestivät teoriassa koko viikon. Maanantaina saimme kuulla kahden tunnin odottelun jälkeen, että kokeita ei aloitetakkaan maanantaina. Plan B käyntiin ja kertaamaan asioita oppilaiden kanssa! Tiistaina kokeet päästiin aloittamaan ghanalaisittain yli puoli tuntia myöhässä. Hetken kuluttua alkoi myös kova ukkosmyrksy. Koulun alakerta tulvi, vesi tuli ikkunoista läpi ja ukkonen pauhasi aivan meidän yläpuolella. En ole koskaan kuullut niin kovaa ukkosta kuin täällä: jyrähdysten aikana tunsin kun mun vaatteet värisi ihoa vasten! Ikkunan lähellä istuvat oppilaat siirrettiin kauemmas ja annettiin uudet paperit, sillä edelliset kastuivat. Oli myös huvittavaa katsella, kun jokaisen jyrähdyksen aikana koko luokka pomppasi ilmaan ja jonka jälkeen käytin 10min luokan rauhoittamiseen.

Viikon aikana huomasin myös, että moni oppilaista ei jostain syystä osannut asioita kokeissa. Siis missään aiheessa. Kokeiden alettua oppilaat alkoivat kyselemään aiheiden sisällöistä, sillä heillä ei ollut aavistustakaan mistä oli kyse. Sanat olivat hukassa ja kysymyksiä ei ymmärretty, joskus opettajat selittivät niitä ääneen koko luokalle. Jotenkin tosi hassua, että täällä käytetään niin paljon rahaa siihen, että lapset pääsevät hyviin yksityisiin kouluihin ja lopulta he eivät opi mitään. Tämän huomaa myös arjessa, esim. aina kannattaa tarkistaa kuinka paljon vaihtorahaa saat takaisin ja onko pyydettävä summa oikea, sillä jengi ei osaa laskea. Lisäksi looginen ajattelu puuttuu kokonaan eikä sitä juurikaan opeteta. Kokeiden aikana lapset myös lähtivät vaeltelemaan muuten vain ja luokassa ei ollut missään vaiheessa hiljaista. Mid termien aikana mua hajotti tosi paljon ja mun olikin pakko kertoa harkkaohjaajalleni, miten Suomessa oltaisiin hoidettu tällainen koeviikko. Suurin hämmästys oli kuitenkin koe kuvaamataidosta (creative arts)! Miten siitä voi olla kirjallinen koe?

Aika tuntuu hurahtavan nopeammin ja nopeammin, sillä nyt ollaan jo yli puolessa välissä! Valokuvaaminen on jäänyt tosi vähäiselle, mutta yritän tsempata siinä. Kuitenkin on ollut ihanaa vain kävellä ja pitää katse ylhäällä. Kotona Asylum Downissa kissat ovat tottuneet muhun tosi hyvin ja meitsi on päässyt jo tooosi lähelle ottamaan niistä valokuvia!

A week without internetz

Netti on ollut toimimatta melkein viikon ja se on tehnyt yllättävän hyvää! Mutta nyt piti sekin asia korjata, sillä tänään mulla oli harjoitteluun liittyvä tapaaminen harjoitteluohjaajan kanssa Skypen välityksellä. Vaikka kohta ollaan jo puolessa välissä, edelleen mulle sattuu uusia, kummallisia tilanteita arjessa. Joe on ollut myös paljon poissa, joten arki-illat sujuu usein yksin kotona kirjaa lukiessa ja lähikojuissa käydessä. Seuraavissa kuvissa kuluneen viikon kohokohtia.

Find a friend

Breakfast with other Finns in Ghana, invited by the Finnish ambassador
@Labadi Beach Hotel

Tilapia-fish (om nom!), jamms-chips, fried plantain and some hot sauce

Birthday invites for the teachers

Finished the first pair of socks

Kävimme yksi perjantai Osussa Emmin, Marian ja muiden paikallisten kanssa syömässä Tilapia-kalaa, joka on maailman parasta ruokaa i-k-i-n-ä mitä olen syönyt! Tilapia on siis kokonainen kypsytetty kala, jonka päällä on sipulia ja tomaattia. Maria suositteli sitä avokadon kanssa, joten kävimme ostamassa sivukojusta muutaman avokadon ja pyysimme keittiötä sekoittamaan sen messiin. Nam! Ja kala tietenkin syödään ghanalaisittain oikealla kädellä ja ruoka jaetaan muutaman tyypin kesken. Ghanalainen tapa syödä yhdessä on jotain niin ihanaa ja tulen kaipaamaan sitä paljon jo nyt!

Koulussa olen päässyt opettamaan monenlaisia asioita ja yksi niistä on neulominen. Myös mun harkkaohjaaja mainitsi, että se auttaa lapsia keskittymään kun on tunneilla jotain tekemistä. Neulomisen suosio onkin kasvanut niin paljon, että mun tarvikkeet eivät millään riitä kaikille. Siksi lapset ovat tuoneet kotoa coctail-tikkuja, joilla he harjoittelevat neulomista. On siinä kuulkaa väkertämistä! Tällä viikolla mulla oli myös synttärit, joita juhlistan vanhojen ja uusien ystävien kanssa lauantaina Labadissa. Päätimme siis askarrella yhdessä lasten kanssa kutsukortteja vieraille. Ja muistin tietenkin itseäni ostamalla ihania kankaita Kaneshie-marketin kolmannesta kerroksesta!

Birthday present for myself, fabric <3

Weekend with the cats and Accra Mall

Kohta ollaan oltu jo yksi kuukausi Ghanassa ja monia asioita ollaan koettu sekä erilaisissa paikoissa reissailtu. Asylum Downissa on todella usein vesikatkoja, myös sähkökatkoja silloin tällöin. Viime viikolla vettä ei tullut ollenkaan ja tällä viikolla vesi on toiminut kolme päivää. Asunnossa on muutama iso tynnyri vettä, jota käytetään tiskaamiseen ja peseytymiseen, mutta vettä tulee käyttää hyvin harkitusti. Aina kun vesi toimii, tynnyrit täytetään. Tämä ei kuitenkaan ole partiolaiselle mikään kulttuurishokki ja ajatus siitä, että olen kolme kuukautta ilman lämmintä vettä on suorastaan siunaus näillä keleillä!

Tänä viikonloppuna mulla ei ollut mitään ohjelmaa, joten lauantain päätin pyhittää kouluhommille ja Shoprite-reissuun. Lähin Shoprite on Osussa, jossa olen viime aikoina tehnyt isommat ruokaostokset sekä tarkoitus oli myös ostaa kouluun vahavärejä ja väripaperia askartelua varten. Niitä kun ei ole koulussa juuri ollenkaan. Mutta viimeisien Osu-reissujen aikana seuraani on aina liittynyt joku paikallinen kauppias ensin juttelemaan ja sen jälkeen myymään jotain. Kun kerron, että en tarvitse mitään yksi heistä tulee aina mukaan kauppaan kantamaan ostoskoriani väkisin, vaikka sanon ettei se ole tarpeen. Ja se on todella rasittavaa! Siksi joka kerralla olen ostanut vain muutaman tarpeellisen asian ja poistunut marketista mahdollisimman nopeasti. Ensinnäkin siksi, etteivät vaan yritä veloittaa multa rahaa tästä palvelusta ja toiseksi, etten pidä siitä ajatuksesta että joku "palvelee" minua. Sama juttu kävi myös tämän viikonlopun lauantaina, jolloin tosiaan olisin halunnut tehdä ostokseni yksin. Suomalaiset, te kyllä ymmärrätte sen tunteen, kun joskus ei vaan huvita jutella.

Kauppareissun jälkeen tyypit yrittää aina kaupitella lisää tuotteita tai järjestää treffejä rannalle, sekä lisäksi saattavat mut pysäkille asti. Pysäkille kävellessä mulle usein huudellaan ja ihmiset koskettaa mua käsivarsiin. Tänä lauantaina oli todella lähellä, etten huitaissut takaisin. Kun pääsin pysäkille olin jo hyppäämässä trotrohon Circlen suuntaan, mutta viereen pamahti toinen trotro jolla oli sama päämäärä. Niinpä nämä tyypit lähtivät tappelemaan minusta kumpaan minibussiin oikein hyppään ja repivät minua eri suuntiin. Siinä vaiheessa nostin kädet ilmaan ja ampaisin vain lähimpään autoon. Päätin myös sillä samalla sekunnilla, että pysyn koko viikonlopun kotona. Mun yksityinen raja on ylitetty niin monta kertaa ja nyt jossain selvästi naksahti. Iltapäivästä kykin kotona katsomassa animea ja avauduin avomiehelleni.

Small boss relaxing after breakfast

Sunnuntaina mun piti mennä messuun, mutta olin vieläkin niin tympääntynyt lauantaista, että pysyin koko aamupäivän kotona katselemassa kissoja ja lukemassa kirjaa. Lopulta lähdin kuitenkin käymään Accra Mall:ssa, länsimaisten ja rikkaiden kauppakeskuksessa, sillä halusin hankkia askarteluvälineet ensi viikon oppitunneille. En ollut vielä käynyt siellä kertaakaan, joten pieni seikkailu uuteen paikkaan ei olisi pahitteeksi sekä Osuun en halua mennä vähään aikaan. Kysyin matkalla neuvoa millä trotrolla pääsen ostoskeskukseen ja pian olinkin jo perillä. (Huom. Avun pyytäminen on täällä niin ihanan helppoa!) En päässyt edes pääovelle asti, kun katulapset suorastaan hyökkäsivät mun kimppuun. He tarttuivat käsiin, vaatteisiin ja laukkuun sekä muutama käsi kävi myös taskuissa. Onneksi en pidä mitään taskuissa. Sain riuhdottua itseni irti ja jatkoin kiukkuisena matkaa. Mutta astuttuani kauppakeskukseen kiukku laantui ja mulla tuli suorastaan kotoisa olo. Tuttua musiikkia, erilaisia liikkeitä, ruokaloita ja Shoprite. Kukapa olisi arvannut, että voin tuntea itseni näin mukavaksi ostoskeskuksessa! Joka kolmas mies tervehti ja kysyi kuulumisia sekä yksi heistä olisi  jopa halunnut ostaa minulle kengät. Mutta se ei haitannut. Sain olla rauhassa, kukaan ei tullut liian lähelle tai koskettanut.

Sain ostettua tarvittavat välineet sekä vähän ruokaa. Matkalla kotiin juttelin erään miehen kanssa, joka oli aikaisemmin julistanut evankeliumia matkustajille kun astuin trotron kyytiin. Mutta puhuttiin kaikesta muusta kuin Jeesuksesta, sillä mies vaikutti äärimmäisen tyytyväiseltä kun kuuli, että olen harjoittelussa luterilaisessa koulussa. Illalla söin kissojen kanssa nugetteja hyvillä mielin ja suunnittelin vielä vähän ensi viikon oppitunteja. Omiin nugetteihin olin tunkenut ihan sikana suolaa, sillä mua on huipannut viimeiset kaksi viikkoa joka aamu monta tuntia. Vaikka suolanpuutoksesta on varoiteltu etukäteen, en olisi arvannut että se iskee näin pahasti.

Mutta kyllä tämä oli tosi hyvä ja opettavainen viikonloppu, sillä pääsin ensimmäistä kertaa huomaamaan kun suomalaisuus nousee näin vahvasti esille :)

Traditional clothing Day

Cape Coast reissun jälkeen olin mahataudissa muutaman päivän. Todennäköisesti tuli syötyä jotain, mitä ei olisi pitänyt... Keskiviikkona pääsin taas takaisin harjoittelun pariin ja jokainen vastaantulija (opettajat sekä oppilaat) kyseli missä olin ollut ja että heillä on ollut ikävä. Mun luokan oppilaat luulivat mahataudin johtuvan perjantaina antamastaan kebabista, mutta huojentuivat kuullessaan syyn olevan Cape Coastin ruokakojut.

Loppuviikko sujui tosi nopeasti ja tuntuu että olen päässyt hyvin koulun meinkiin mukaan. Listasin yhden oppitunnin aikana, mitä kaikkea olenkaan päässyt tekemään kolmen viikon aikana luterilaisessa koulussa:
 - opettamaan biologiaa
 - leikittämään girl scoutteja
 - opettamaan neulomista
 - toimimaan kopiokoneen (piirtämään opettajille kuvia, joite eivät itse pysty piirtämään)
 - suututtamaan general officen sihteerin tulostamalla laulujen sanoja (luovia juttuja ei arvosteta täällä)
 - toimimaan koulukuvaajana
 - suunnittelemaan logoa yhdelle opettajalle yhtä ohjelmaa varten
 - opettamaan suomalaisia leikkejä (Esterin auto on täällä kova hitti)
 - opettamaan Suomesta ja sen kulttuurista
 - askartelemaan lintuja ja kukkia seinille
 - tarkastanut matikan läksyjä
 - päässyt maistamaan paikallista kouluruokaa

Ordered school lunch on the other day and they made a special portion just fo me!

Perjantaina koulussa vietettiin perinteisen pukeutumisen päivää, jolloin lasten ei tarvinnut laittaa koulupukua päälle. Ja millaisia asuja tyypeillä olikaan! Ja juuri kun ajattelin, että olin päässyt niin hyvin koulun arkeen sisälle, koko koulu kutsuttiin kappeliin pieneen "seminaariin". Koska semmassa puhuttiin suurimmaksi osaksi twitä, en ymmärtänyt kaikkea. Mutta kyse oli jostain hankkeesta, johon oli osallistunut muutama koulun opettaja sekä paikalla oli myös Queen Mother. Queen Mother on henkilö, joka on yhtä korkeassa asemassa kuin kyläpäällikkö, tai joskus jopa korkeammalla. Hyvin arvostettu henkilö, joka näkyi kaikkien käytöksessä.

Morning assembly with bright colours!

 

 

Also one of the students had her birthday on Friday

While the girls were doing crafts, the boys were more interested about
playing Sonic the Hedgehog

Seminaarin jälkeen hengailtiin luokassa, sillä rankkasade oli tuonut pieniä tulvia kouluun. Samalla juhlitiin myös yhden oppilaan syntymäpäivää, joka oli tuonut paikanpäälle kakun, lihapiirakoita, kanaa ja mehua. Herkuttelun jälkeen askarreltiin yhdessä tyttöjen kanssa yksinkertaisia koristeita seinälle. Ghanassa kopioiminen on hyvin suuressa merkityksessä koulussa ja jopa bisneksessä. Tämä näkyy mm. siinä, kun kojuilla myydään täysin samanlaisia tuotteita samoissa pusseissa. Tismalleen samanalaisia. Sekä opettaessani biologiaa annoinen tehtäväksi piirtää paikallisen lempikukan, jolloin kaikki ottivat esille kirjan josta kopioivat suoraan kukan paperille. Se oli jotenkin todella häkellyttävän näköistä. Mutta juteltuani opettajan kanssa, jota avustan, hän oli enemmän kuin mielissään siitä, että tehdään yhdessä lasten kanssa luovaa askartelua.

Auntie Minna goes to Cape Coast

Toinen viikko harjoittelussa sujui nopeasti ja perjantaina oli tarkoitus suunnata Emmin kanssa kohti Cape Coastia. Ennen koulun päättymistä Class 5 Sparrows oli yllättänyt minut hankkimalla kebabin, joita myydään joka perjantai. Ja oli kuulkaa ihanaa, kun pääsin jakamaan kebabin muiden lasten kanssa. Jaettu ilo on parasta tässä maailmassa, myös siksi että kebab oli tosi tulista! Nappasin Kandan luterilaisen koulun edustalta trotron Kaneshielle. Matka kesti melkein tunnin, vaikka Kaneshie on tosi lähellä! Liikenneruuhka. Käsite, joka on saanut uuden merkityksen Ghanssa. Ruuhkassa liikenne on täysin sekaisin, ihmiset tööttäilee, pujottelee mitä kummallisimmista väleistä ja välillä huomasin, etten näe ikkunoista mitään muuta kuin autoja. Pääsin lopulta perille ja etsin seuraavan trotron, jossa luki Cape Coast. Trotron löytäminen oli helppoa, koska joka toinen ihminen kyseli mihin olen menossa ja auttoivat oikeaan suuntaan. Matka Cape Coastille maksoi 16 cediä/hlö, mutta maksoin myös Emmin lipun, jotta hänelle varataan paikka autosta ja pääsee hyppäämään mukaan Old Barrierilta. En osannut yhtään arvioida milloin trotro saapuu Old Barrierille ja lopulta matka sujui yllättävän ripeästi, jonka takia Emmi saapui pysäkille vähän myöhään. Pienen odottelun jälkeen Emmi saapui paikalle ja kuulin paikallisten naureskelevan, että tyttö on omaksunut hyvin ghanalaisen kellon, vaikka eihän se Emmin vika ollut.

Matka Cape Coastille kesti reilu 4 tuntia, joka oli pelkkää heilumista ja hyppimistä. Edes Linnanmäen laitteet eivät vedä vertoja tämän matkan pomputukselle. Ilta pimeni nopeasti. Luulimme jäävämme päätepysäkillä Oasiksella, mutta meitä kehotettiin jäämään aikaisemmin pois. Pimeässä, paikassa josta ei tiedetty mitään. Otimme taksin Mighty Victory Hotellille, josta olimme varanneet huoneen edellisenä iltana. Meiltä veloitettiin 3min matkasta 10 cediä, mutta emme voineet tietää kuinka lähellä hotelli oikeasti oli. Realistinen hinta tuollaisesta matkasta olisi max 5 cediä.

Our room in Mighty Victory Hotel, 2 person 55 cedis/night

Shower and toilet in MVH

Mighty Victory Hotels oli meille juuri mainio hotelli! Yöpyminen maksoi kahdelta henkilöltä 55 cediä/yö. Huoneessa oli telkkari, tuuletin sekä vetävä vessa ja suihku, josta tuli LÄMMINTÄ(!) vettä aina silloin tällöin. Suihkun käsiosa ei toiminut, joten valutettiin vettä ämpäriin ja peseydyttiin kuin perinteisessä suomalaisessa saunassa konsanaan! Huoneen hintaan ei kuulu aamiaista, mutta sieltä voi tilata aamiaista, lounasta ja illallista. Suosittelen kokeilemaan Tom Brownia, joka on paikallista paahdettua maissipuuroa. Ihan sika hyvää ja täyttävää!

Heräsimme lauantai aamuna jo seitsemältä ilman herätyskelloa, joten valmistauduimme etsimään Cape Coastin orjalinnaa kävellen. Saavuimme linnaan kahdeksalta, mutta paikka aukeaa vasta yhdeksältä ja kierrokset puoli kymmenen aikoihin. Tutustuimme siis lähialueeseen, hankimme aamupalaa lähikojuista sekä nautimme rannasta ja siihen iskeytivistä aalloista! Cape Coastin kierros maksaa 50 cediä/nenä, mutta opiskelijoille 30 cediä. Kannattaa kantaa opiskelijakorttia mukana, ettei tarvitse joka paikassa vakuutella, että olet oikeasti opiskelija. Kierros oli mielenkiintoinen ja tarinat kauhistuttavia, mutta jostain syystä turistien suuri määrä teki minut levottomaksi. Mutta mitä muuta voi odottaa turistikohteelta! Linnassa on myös kivoja side shoppeja, joissa kannattaa käydä tutustumassa. Itse löysin sieltä ihania afrikkalaisia kippoja!

Oasis Beach and Emmi

Enjoying the waves!

Cape Coast Castle's entrance

Cape Coast Castlen jälkeen suunnattiin kohti Kakum Nation Parkia, jonne on matkaa n. 30km. Taksilla matka kestää noin tunnin ja sen tulisi maksaa max 30 cediä. Kannattaa myös aina varmistaa hinta moneen kertaan, sillä meille sattui yksi väärinkäsitys: luulimme hinnan olevan 15 cediä, mutta perillä tajusimme että kuski oli pyytänyt 50 cediä... Kakumille sisäänpääsymaksu on 3 cediä/nenä sekä Canopy-kierros 50 cediä/hlö ja opiskelijoille 30 cediä/hlö. Canopy-kierros kestää noin tunnin, jonka aikana noustaan pieni mäki ylös, jotta päästään riippusilloille, joita pitkin kävellään jonkin matkaa n. 11m korkeudessa. Maisemat olivat hienot ja metsän äänet upeat, mutta koska kuljimme isossa ja äänekkässä turistiryhmässä luonnon ääniin ja kauneuteen oli vaikea keskittyä. Jälkeenpäin vähän harmiteltiinkin Emmin kanssa yhdessä, että tällaiset turistikohteet eivät oikein ole meidän kummankaan juttu.

Lähdettiin etsimään taksia takaisin Cape Coastille, kun törmäsimme mitä kummallisimpaan taksikuskiin ikinä. Kysyimme hintaa ja kuski vastasi pokkana, että 500 cediä. Meillä loksahti suut auki ja sanottiin suoraan että näkemiin. Kuski ei hellittänyt ja kysyi paljonko me pyydämme. Pitkän tinkimisen, selvittelyn ja tripla-varmistuksen jälkeen hinnaksi tuli 30 cediä ja astuimme taksiin. Auto oli kyllä huvittavimmasta päästä ikinä! Pienessä kotterossa ei pysynyt kuin yksi ovi kiinni ja Emmin selkänoja oli irti. Vaihteet taisi toimia kolmoseen asti joten eteneminen oli hidasta. Kuski oli myös kova juttelemaan meille ja katsoi mielellään kauniita valkoisia naisia. Niin mielellään, että välillä huolestuttiin ollaanko me kohta ojassa. Suurin huolenaiheemme oli kuitenkin se, että kuskimme oli eksynyt. Mutta ei hätää! Hän päätti pysäyttää auton tien varteen, sanoi palaavansa pian ja meni pieneen kojuun lottoamaan. "Keep calm and do some lottery". Ja pian taas matka jatkui, edelleen eksyksissä. Loputa kuski kysyi neuvoa ohikulkijoita ja pääsimme takaisin Cape Coastille. Luojan kiitos!

Kakum National Park

Ennen pimeää ostimme kojuilta illallista ja juotavaa ja aioimme nauttia ne hotellilla. Saavuttuamme Mighty Victory hotellille pääoven portailla istuva respan mies ilmoittaa meille, että aikoo viedä meidät ulos joten menkäähän nyt valmistautumaan. Hämmennyimme ja sanoimme, että syödään ensin vähän ruokaa. Olimme juuri aikaisemmin pohtineet, että illalla olisi kiva käydä jossain, mutta se olisi mukavampaa jonkun paikallisen kanssa. Ja tadaa! Näin helposti se näköjään käy. Pohdimme myös pitkään, onko tässä jokin koira haudattuna, mutta rohkenimme kuitenkin lähteä mukaan. Hän vei meidät omalla taksillaan sinne minne halusimme. Toivoimme jonnekin lähelle, vaikkapa rannan äärelle ja niin ajelimme Cape Coastin pimeyteen. Mielessä pyörähti ajatus siitä, että tästä ei voi hyvää seurata, sillä tie ja reitti on meille aivan uusi. Unohdettiin myös ottaa taskulamput ja hyttysmyrkyt mukaan. Mutta mitä vielä! Ilta oli älyttömän mukava! Saavuttiin ranta-baariin, jossa oli hyvää musiikkia sekä paljon tuoleja ja pöytiä kohti pimeää Atlantin valtamerta. Tuuli oli ihanan kostea ja piti hyttyset loitolla. Tilattiin parit juomat, juteltiin paikallisesta kulttuurista sekä katseltiin tähtiä ja kuunneltiin pauhaavaa merta. Respan mies kertoi olevansa naimisissa ja ajaa taksia aina kun respan hommista kerkeää. Hän haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja kertoi tapaavansa vasta toista kertaa elämässään suomalaisia. Parin tunnin jälkeen lähdettiin takaisin hotelliin, sillä tämän respan mies alkoi palella :D Hän vei meidät (ilmaiseksi) turvallisesti takaisin hotellille ja jatkoi matkaansa kotiin vaimon luokse. Mitä! Ei kommelluksia, väärinkäsityksiä ja rahastuksenmakua! Vaikka aluksi jännittikin, ilta oli äärimmäisen mukava ja riskin otto kannatti (tällä kertaa).

Sunnuntaina luovutimme huoneen ja yritimme etsiä samaa respan miestä, joka vei meidät edellisenä iltana ulos. Halusimme maksaa hänelle jälkikäteen taksimatkasta, mutta hän ei ollut paikalla. Kiertelimme Cape Coastilla ja törmäsimme todella mukavaan nuoreen taksikuskiin, joka lopulta vei meidät Elminaan 10:llä cedillä. Elmina on suurempi orjalinna kuin Cape Coast, mutta emme halunneet maksaa sisäänpääsymaksua tästä turistikohteesta. Niinpä ihailimme taas valtamerta ja kiipesimme lähellä olevan kukkulan päälle katselemaan maisemia. Kävelimme takaisin pienelle kojulle, jossa nuoren taksikuskin täti oli. Saimme odotella varjossa, kunnes taksimme saapui ja vei meidät takaisin Cape Coastille. Kuski varmisteli, että onhan meillä kaikki hyvin ja varoitteli, ettemme menisi yksin autioille rannoille sillä meidät voitaisiin ryöstää siellä. Hän ajoi meidät suoraan trotron luokse, joka jatkaisi matkaa Accraan.

Elmina Castle

Ghana is full of these cute little lizards!