Sählinkiä harjoittelupaikassa

Olemme käyttäneet kaksi päivää (torstai ja perjantai) harjoittelu-asioiden setvimiseen. Torstaina kävimme tsekkaamassa Joen, Henriikan ja Even kanssa ensin luterilaisen koulun ja kertomassa milloin voin aloittaa siellä. Meidät ohjattiin paikasta toiseen, kunnes Joe kutsuttiin alakerran toimistoon. Ja sen jälkeen minutkin. Saavuin pieneen toimistoon, jossa oli muutama mies koneen ääressä. Toinen heistä söi vesimelonia ja syljeskeli niiden siemeniä ympäri toimistoa. Kaikki ovat hiljaa ja Joe vihjaa että minun tulisi sanoa minua. Kerron kuka olen, mistä tulen ja miksi olen täällä. Mainitsen myös, että olen lähetellyt viestiä Mr. Quarshien kanssa, joka on paikan rehtori. Vesimelonia syövä tyyppi alkaa paasata ruoka suussa miksi emme saapuneet tähän toimistoon aikaisemmin. Pienen selkkauksen jälkeen tajuan, että hän on Mr. Quarshie. Hän pyytää minulta kirjeitä jotka olen saanut koulun puolesta, mutta en tajunnut ottaa niitä mukaan. Huomenna uudestaan kirjeiden kera.

Lähdimme siitä trotrolla kohti Teman Nahr-Bita sairaalaa ja siellä sama kaava toistui. Meitä ohjattiin paikasta toiseen, jotta löytäisimme oikean henkilön. Odotimme, odotimme ja odotimme vielä lisää. Kolmen tunnin odottelun jälkeen meille selviää, että tämä henkilö ei ole paikalla, joten huomenna pitäisi saapua uudestaan. Great.

Nahr-Bita Hospital in Tema where Eve and Henriikka do their practical training

Tried some local coconut, costs only 1,5 cedis! (0,35e)

Chicks in Tema

Our lunch: fish, chicken, spaghetti and waakye (cooked rice and beans)
First dish which was not spicy! :)

Perjantaina homma sujui mukavammin. Minulla oli kirjeet mukana ja rehtori kummasteli naureskellen suomalaista sukunimeäni. Mr. Quarshie vei minut koulukierrokselle ja esitteli minut henkilökunnalle, tunnelma oli paljon rennompi kuin torstaina! Siitä taas tunnin matka trotrolla Temaan, joka maksaa muuten 3 cediä eli 0,70e. Nahr-Bitan sairaalassa emme odottaneet kauaa, kun Eve ja Henriikka pääsivät hoitamaan omia asioitaan ja lopulta suurin osa asioista sujui hyvin. Jos muuten aiot suorittaa harjoittelusi Nahr-Bitan sairaalassa, sinulla tulee olla allekirjoitettu ja leimattu suosituskirje sekä omat työvaatteet mukana. Nyt Eve ja Henriikka joutuivat ostamaan sairaalasta työvatteet (20cediä/nenä). Lisäksi tarvitaan passikuva, jonka Henriikka ja Eve hankkivat Teman Community Centeristä. Community Center on ison katoksen alla oleva mesta, josta voi ostaa ruokaa, krääsää sun muuta. Valokuvauskoju oli äärimmäisen pieni ja pimeä, mutta neljä passikuvaa 8:lla cedillä ei ollut paha hinta! Eve ja Herniikka vietiin pimeästä kojusta ulos, asetettiin istumaan tuolille ja mies asetti heidän taakseen valkoisen lakanan. Sitten muutama naps järjestelmäkameralla, kuvien tulostus ja vóila, kuvat ovat kädessäsi.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Tiistaina 22.9. meillä alkaa harjoittelu, sillä maanantaina on Founders Day, jolloin muistetaan Ghanan ensimmäisen presidentin syntympäivää. Myös torstaina 24.9. on vapaapäivä Eid al-Adhan kunniaksi. Se on muslimien toiseksi suurin juhla, "uhrauksen juhla", jossa muistetaan kun profeetta Abraham oli uhraamassa omaa poikaansa Jumalan käskystä.

First Day in Asylum Down

Vihdoin täällä! Matka Heathrown kautta sujui hyvin, ottaen huomioon kuinka suuri ja sokkeloinen paikka on kyseessä! Odottelimme Emmin kanssa British Airways:n jatkolentoa nelisen tuntia. Emmi on opiskelijatoveri Kauniaisista, joka suorittaa harjoittelunsa House of Gracessa, Bojo Beachin lähellä ja matkustimme yhdessä Ghanaan. Kone laskeutui ajallaan Kotokan lentoasemalle ja astuttuamme ulos koneesta paikallinen ilma suorastaan iskeytyi kasvoihin! Lämmin, kostea ja hyvin raskas ilma. Hikea pukkasi välittömästi, sillä olin aamulla pukenut ylleni neuleen. Neule sai lentää reppuun.

Vaikka lentomme saapui ajallaan, pääsimme ulos kentältä vasta puoli yhdeksän maissa! Ensimmäisenä jonotimme jonkinlaiseen infrapuna-kameraan, jossa tsekattiin miltä naama oikein näyttää. Liittyi varmasti ebolaan, sillä jonon varrella oli tietoiskuja ja varoituksia ebolasta. Samalla kaikilta valkoisilta tarkistettiin keltakuumerokotus-passit sekä terveystieto-lappu (joka täytettiin jo lentokoneessa). Note to self: kun saavut Ghanaan, pidä lähettyvillä passia, keltakuumerokotus-lappusta sekä boarding passia. Älä pakkaa niitä kummallisiin koloihin, josta et niitä löydä. Tämän jonon jälkeen tulee kuuluisa "leima-jono", jossa tarkistetaan passi, viisumi sekä pahvilappu, joka täytettiin myös lentokoneessa (samat tiedot kuin viisumi-hakemuksessa: omat tiedot, matkan syy, paikallinen osoite ja yhteystiedot). Nämä tiedot tarkistettiin ja minulta otettiin sormenjäljet sekä sain leiman, joka kertoo kuinka kauan viisumini on voimassa. Voit saada joko 30:n päivän leiman tai 60:n päivän leiman (riippuu ihan tuurista kumman saat). Minä ja Emmi saimme 60. Tämän jälkeen odotimme ainakin 45min matkatavaroitamme!


Sitten minun ja Emmin yhteinen matka päättyi, sillä meille oli omat noutajat ja tulisimme asumaan aivan eri alueilla. Minua oli hakemassa Joe, joka on suomalaisen naisen, Arjan, apupoika. Arja on tällä hetkellä Suomessa, joten Joe auttaa minua asettumisessa Asylum Downiin (ja Ghanaan ylipäätään) sekä muissa käytännön asioissa.

My room for next three months!

We have few kittens in our backyard <3

Breakfast in Asylum Down: white bread, tea, heavenly sweet pineapple and koose. Koose is made from beans, kind of like a local porridge in shape of a ball. Really delicious!

Saavuin myöhään illalla Asylum Downiin ja menin siitä melkein suoraan nukkumaan. Aamulla nukuin pitkään, söin pienen aamupalan ja lähdimme Joen kanssa hakemaan kahta Diakin opiskelijaa (Porin kampukselta) kentältä. Hyppäsimme kuuluisaan trotrohon, joka nauratti minua tosi paljon. Olin lukenut niistä etukäteen ja tiesin jo suunnilleen, mistä on kyse. Mutta se että pääsin istumaan tähän pieneen pakettiautoon, joka on ahdattu täyteen ihmisiä, on kyllä mieletön kokemus! Trotro on edullisin ja näppärin tapa kulkea paikasta toiseen, kun vain oppii mihin oikeen pitää hypätä. Tähän mulla menee tosin vielä hetki aikaa... Saavuimme Kotokan lentokentälle, josta haimme Even ja Henriikan, Porin Diakin sairaanhoitaja-opiskelijat.

Otimme taksin Asylum Downiin, jonka jälkeen kävimme syömässä lähellä olevassa intialaisessa ravintolassa. Kannattaa muuten aina kysyä ensin, mitä heillä on. Me yritimme tilata listalta erinnäisiä asioita, mutta joka kerta vastaukseksi tuli eioo:ta. Lopulta tilasimme sian säkissä ja jokainen sai lopulta jotain. Emme kuitenkaan pystyneet syömään niitä loppuun, sillä ruoka oli todella tulista!

Indian food which was delicious but way too spicy...

Meillä ei tietenkään ollut mukanamme paikallista käteistä ja kortti ei käy juuri missään. Pienen selvittelyn jälkeen saimme käydä nostamassa rahaa automaatista ja kävimme samalla hakemassa meille paikalliset puhelinliittymät ja netin. Ja voi minkälaista sählinkiä se oli! Jos käyt Suomessa hakemassa prepaid-liittymän, siinä menee hyvässä lykyssä 10 minuuttia (jos hakee R-kioskilta, voi mennä jopa minuutti!). Täällä jo pelkkien sim-korttien hankkiminen vei melkein tunnin! Lisäksi hankimme vielä sim-kortit wifiä varten. Mutta ei ollut kyllä kallista: 6GB:n netti kolmeksi kuukaudeksi maksoi 75 cediä (16,70e) sekä liittymän avaaminen 6 cediä (1,40e) + 10cediä (2,20e) puhe- ja tekstariaikaa.

Lopulta kävimme maksamassa ruokamme ja haimme lähikojusta muutaman oluen. Tällä kojulla oli muutamia paikallisia nauttimassa alkoholia ja yksi heistä esittäytyi olevansa coffee1234. Coffee1234 ilahtui äärimmäisen paljon, kun kuuli että olemme Suomesta. Hän tarjosi meille paikallista herkkua, Abe Nsuota, vahvaa inkivääri-juomaa. Sitä tarjottiin pienessä pussissa ja minun mielestäni se maistui pahalta. Todella pahalta. Coffee1234 lupasi tarjota jatkossakin meille juomia, olihan hän mestoilla joka päivä. Hyvästelimme herran ja muut paikalliset ja suuntasimme asuntomme pihalle nauttimaan ostamiamme juomia yhdessä Joen kavereiden kanssa.

Näin sujui ensimmäinen kokonainen päivä Ghanassa.