Crazy little things called Love

Muistan kun olin pieni, isä sanoi aina että pitää muistaa pestä korvat hyvin, etenkin korvien takaa. En ole koskaan noudattanut tätä käskyä niin hyvin kuin Ghanassa. Punaista hiekkaa on koko ajan ihan joka paikassa! Vaikka olisin jynssännyt itseni puhtaaksi aamulla, olen jo 15 min kävelymatkan jälkeen likainen ja hikinen. Siksipä Ghanaan lähtiessä on hyvä ottaa mukaan sellaisia vaatteita, jotka saa mennä pilalle. Etenkin kengät eivät selviä täällä hengissä kovinkaan pitkää! Huonojen vaatteiden lisäksi kannattaa ottaa muutama siistimpi asukokonaisuus (etenkin pitkähihaisia ja lahkeisia hyttysten takia), sillä yöelämä Ghanassa on ihan mieletöntä ja siellä on mukavaa pitää hieman siistimpää vaatetta yllä.

Tämä viikko on viimeinen St. Paulin luterilaisessa koulussa. Olen koittanut nauttia koulun tunnelmasta kaikin siemauksin ja olemme pitäneet enemmän kuin hauskaa lasten kanssa. Tein myös pienen kyselyn opettajille työhyvinvoinnista ja työympäristöstä, jonka kokoaminen on vienyt aikaa. Lopullisen raportin ojennan huomenna perjantaina rehtorin käteen, sillä silloin mulla on viimeinen päivä. Nyyh! Eniten mulla tulee ikävä niitä hetkiä, kun ollaan askarreltu ja piirretty lasten kanssa juttuja luokkaan!

Coloring numbers was very popular in the class

And even our class teacher got exited about it!

Afrikkalaiset, etenkin naiset ovat täällä niin hyvännäköisiä ja kauniita! Jo se, miten he kantavat omaa kroppaansa on jotain todella upeaa. Eniten mun huomiotani on vienyt kuitenkin naisten hiukset, lettiä on ihan joka lähtöön. Mutta lapsilla vasta mielikuvituksellisia kampauksia onkin ja niinpä mun piti valikoida suuresta määrästä parhaat:

Ja kävinpä muuten yksi viikonloppu Jehovan Todistajien viikonlopun kestävässä seminaarissa, joka oli viittomakieleksi. Mun harkkaohjaaja oli kutsunut mut käymään siellä ja tapahtuma oli ihan mieletön. Siellä myös kastettiin uskoon neljä tyyppiä!

Audience is waiting for the people to be baptised

The day was long and hot, so small naps were in need!

Enää muutama viikko jäljellä ja sitten pitää palata takaisin Suomeen. Huomaan myös, etten malta kirjoittaa blogia ollenkaan, kun haluaisi vaan elää ja olla täällä. Jos mulla ei olisi Suomessa miestä ja opinnot kesken, jäisin tänne heti. Siis ihan heti. Porin tytöt Henriikka ja Eveliina lähtevät huomenna Gambiaan jatkamaan harjoitteluaan, mikä on myös konkreettinen merkki omasta kotiinlähdöstä. Tänään tirautinkin jo muutaman kyyneleen tätä blogia kirjoitellessani. En mä halua lähteä. Vaikka täällä on kuuma, hiki ja likaista koko ajan, täällä on myös niin paljon muuta: Ruokaa! Tro trot! Taxit! Ihmiset! Ja tietenkin mieletön kulttuuri! Oh well, crazy little things called Love.